Suomalaisten urheilijoiden kokemat mielenterveyden haasteet nostettiin isosti esiin lokakuun alussa. Satu kaski on kliiniseen urheilupsykologiaan erikoistunut urheilupsykologi ja kouluttajapsykoterapeutti, jota Yle tuolloin aamuteeveessä asiantuntijana haastatteli. Satun yritysten kotisivut löytyvät täältä clearmind.fi ja utha.fi Pääsin kyselemään Satulta kokeneen asiantuntijan mielipiteitä liikuntariippuvuudesta ja ylikuormituksesta. Halusin selvittää, miten Satu näkee liikuntariippuvuuden ja ylikuormittumisen syntymisen ja mikä rooli ratkaisukeskeisellä lyhytterapialla voisi näiden hoidossa olla.
Liikuntariippuvuuden ja ylikuormittumisen taustatekijät
Satu korostaa, että liikuntariippuvuuden määrittely on haastavaa ja siihen on monta tapaa. Karrikoiden voisi sanoa niin, että liikuntariippuvuus on sitä, kun ihmisellä on tunne, ettei jaksaisi liikkua, mutta on pakko. Ahdistaa jos ei lähde, joten on pakko lähteä, jotta ahdistuksen saa alas. Toisaalta voidaan ajatella, että vaikka ihminen liikkuu paljon ja toisten mielestä jopa hirveästi, on se toisaalta parempi addiktio kuin alkoholi, huumeet, tupakka tai sokeri.
Satu kokee, että vaatimukset mielen ympärillä ovat kasvaneet ja sitä kautta suoritusmoodi on lisääntynyt. Ennen vanhaan ihanteet olivat kauempana kuin nykyään. Puhelimen kun avaa, hyppäävät ihanteet silmille. Ihanteet muistuttavat nykyään olemassaolostaan koko ajan. Maailmasta on sitä myöten tullut raadollisempi paikka.
Sadun mielestä monesti ajatellaan urheilijoilla olevan hyvä kehoyhteys, mutta välttämättä se ei ole niin. Joillakin kehon pitää huutaa, koska kuiskauksia ei mieli enää kuule. On aiheellista kysyä, miksei mieli enää kuule. Suoritusmoodin jäädessä päälle on se päällä kaikessa, myös palautumisessa. Tehdään rentoutusta ja meditaatiota, mutta todellisuudessa ei palauduta, tavallaan solut ei hengitä henkisesti vapaasti, Satu kuvaa.
Omissa tutkimuksissaan urheilijoiden kanssa Satu on huomannut, että ylikuormitus on yhteydessä traumojen kokemuksiin. Poikkileikkaustutkimuksen perusteella on kuitenkin vaikeaa sanoa se, että nostaako ylikuormitus pintaan traumaoireita, vai altistaako traumakokemus ylikuormituksella. Toisin sanoen, vältetäänkö ja hoidetaanko pahaa oloa treenaamalla, vai aiheuttaako treenaaminen pahaa oloa.
Satu kokee, että urheilu on täynnä uskomuksia esimerkiksi siitä, paljonko pitää treenata, jotta on hyvä. Toisaalta meillä on lukemattomia esimerkkejä siitä, että on treenattu tosi vähän ja oltu huipulla. Koska uskomukset ovat meille usein kuin faktoja, sen vuoksi niitä on tosi vaikea lähteä muuttamaan käytännössä. Ylikuormittujilla ongelma ei ole liikkuminen vaan se, että he kuormittavat kehoa niin yksipuolisesti tai kovilla tehoilla. Satu vertaa harjoittelua eläimiin kuten suomenhevoseen tai leijonaa, jotka tarvittaessa lähtevät tosi kovaa, mutta heidän arjessaan sitä on vain pieni osa. Satu painottaa, että lapset osaa luonnostaan liikkua ja leikkiä sopivassa suhteessa. Eikä tämä pois sulje aikuisilta urheilijoilta tai liikkujilta sitä, että kehittyäkseen on myös harjoiteltava suunnitelmallisesti.
Psyykkistä valmennusta vai mielen hyvinvointia?
Yksi tärkeä tekijä urheilijan tai liikkujan hoitoon hakeutumisessa on se, miten yhteisö tai valmentaja suhtautuu liikkumiseen. Olisi tärkeää ymmärtää, että on urheilijan tai liikkujan etu, että liikuntariippuvuuteen puututaan. Satu muistuttaa, että on tärkeää huomata ihmisen olevan paljon muutakin kuin urheilu tai tulokset, vaikka siihen käyttäisikin paljon aikaa. Työskennellessään urheilijan kanssa, urheilija oppii rentoutumaan arjessa paremmin ja hänen suhteensa urheiluun myös muuttuu. Samalla myös tulostaso urheilussa voi kehittyä. Urheilu ei ole enää koko minuuden tai koko elämän mitta, ja kehomieli suhde vahvistuu.
Satu tapaa yleensä asiakkaita siinä vaiheessa, kun lääketiede ei löydä mitään selitystä oireilulle. Epämääräistä tunnetta tai huonovointisuutta ei voida enää selittää esim. raudanpuutteella, keuhkoklamydialla tai mykoplasmalla. Se tarkoittaa, että silloin ollaan jo tosi syvällä ongelmissa. Paljon merkkejä on jäänyt kuulematta. Sadun mielestä olisi hirveän tärkeää, että urheilijan tai liikkujan taustalla olisi jonkinlainen terveydenhuoltotiimi, joka pystyisi tukemaan, jos jotain menee pieleen. Satu kertoo itse tekevänsä hyvää yhteistyötä monen lääkärin ja valmentajan kanssa, jotka ymmärtävät urheilijan taustavaikuttajia.
Psyykkinen valmennus ja kliininen urheilupsykologia ovat eri asioita. Psyykkisessä valmennuksessa pyritään parantamaan mm. keskittymiskykyä, tunnetaitoja, tehdään mielikuvaharjoittelua ja opetellaan rentoutumista. Kliinisessä urheilupsykologiassa puolestaan tehdään töitä mielen haasteiden kanssa. Satun mielestä, Suomesta puuttuu kliinisen urheilupsykologian tietoperusteinen hyödyntäminen. Se tarkoittaa urheilijoiden pienten, osin huomaamattomien ja suurten, näkyvien henkisten hyvinvointiin vaikuttavien tekijöiden hoitamista ja niihin puuttumista, jotta mielen ja elämän tasapaino olisi kunnossa. Terapia on puolestaan hoitokeino työstää esim. mielenterveyteen ja jaksamiseen liittyviä asioita.
Satu kokee, että lyhytterapeutilla, kuten esimerkiksi ratkaisukeskeisellä lyhytterapialla voisi olla annettavaa liikuntariippuvuuden hoidossa. Lyhytterapia on nyt muodissa ja sitä toivotaan koko ajan enemmän. Antin lopputyön liikuntariippuvuuden hoitamisesta ratkaisukeskeisen lyhytterapian avulla löydät täältä: Liikuntariippuvuuden hoitaminen ratkaisukeskeisen lyhytterapian avulla.
