Tämä kirjoitelma on lyhennelmä Jyväskylän kesäyliopistossa 2018-2020 suorittamaani psykoterapeuttiset valmiudet ja ratkaisukeskeisen lyhytterapian opintojen (45op) opinnäytetyötäni.
JOHDANTO
Liikunta saa aikaan monenlaisia tunteita. Nykyaikana puhutaan paljon liikkumattomuudesta ja siitä, kuinka pitäisi liikkua enemmän, jotta terveys säilyisi. Liikuntaa ja hyvinvointia ihannoidaan. Hoikkuutta ja kovaa fyysistä suorituskykyä yhdistetään mielikuvissa esim. menestykseen, itsekuriin, onnellisuuteen ja itseluottamukseen. Valitettavan vähän puhutaan liikuntariippuvuudesta, jolloin liikunnasta on tullut elämän keskeisin asia. Osa asiantuntijoistakin on sitä mieltä, ettei liikuntariippuvuutta edes olekaan, sillä liikuntahan on positiivinen riippuvuus. Hänelle, joka suorittaa liikkumistaan vammoista ja kärsimyksestä huolimatta, liikunnassa ei ole mitään positiivista. Äärimmäisen liikuntariippuvuuden lisäksi liikuntariippuvuus on myös mm. paettuja tunteita ja kyvyttömyyttä hallita elämää.
Liikunnan positiivisen ja negatiivisen riippuvuuden ero on kuin veteen piirretty viiva. Kukaan ulkopuolinen ei voi toisen puolesta todeta liikuntariippuvuutta, paitsi jos kehossa on näkyviä vammoja tai henkilö on sairaalloisen laiha. Liikuntariippuvuuden määrittelemisessä on käytetty kriteereinä yleisiä riippuvuuden kriteereitä. Nämä kriteerit ovat osittain ristiriitaisi urheiluvalmennuksen peruslainalaisuuksien kanssa. Esimerkiksi runsas liikunnan määrän ei pitäisi olla liikuntariippuvuuden kriteeri, sillä urheiluvalmennuksessa pyritään harjoittelemaan mahdollisimman paljon (MÄÄRÄ). Toiseksi, voi olla jopa hyvä asia, jos liikuntaa harrastaa suunniteltua pidempään, sillä se voi olla merkki kehon kunnioittamisesta (AIKOMUS). Kolmanneksi urheilussa kehittymisen edellytyksenä on yhä kovempien harjoitusten tekeminen (SIETOKYKY). Ehkä edellä mainituista seikoista johtuva ristiriitaisuus liikuntariippuvuuden kriteereiden ja urheiluvalmennuksen lainalaisuuksien välillä on aiheuttanut sen, ettei liikuntariippuvuudesta juuri ääneen puhuta tai sitä ei ymmärretä.
Suomalaisen urheilun taso on laskenut viimeisten vuosikymmenien aikana. Erkki Knuuttila on kokenut kestävyysurheiluvalmentaja ja hän on valmentanut 7 urheilijaa aikuisten arvokisoihin. Erkin mielestä suomalaisen kestävyysurheilun kansantauti on hermo-lihasjärjestelmän ylikuormittuminen, kun ei uskalleta levätä. Samaan aikaan liikunnan harrastaminen polarisoituu enemmän ja enemmän. Tavallisten kuntoilijoiden arki työ- ja perhe-elämässä tuntuu vaativan koko ajan enemmän panostusta, eikä levolle tahdo jäädä riittävästi aikaa. Tai lepoa ei arvosteta tai ei osata pysähtyä paikoilleen. Liikunnasta on tullut monelle suorittamista, keino juosta ongelmia pakoon. Liikuntariippuvuus koskettaa paljon laajempaa joukkoa, kuin vain runsaasti liikkuvia.
Liikuntariippuvuuden katsotaan osittain myös kuuluvan huippu-urheiluun, joka hankaloittaa liikuntariippuvuudesta keskustelua. On hyvä muistaa, että riippuvainen henkilö ei pysty pitämään taukoa riippuvuuden aiheuttajasta esimerkiksi päihteestä tai toiminnasta. Huippu-urheilijan kehittymisen edellytyksenä on harjoittelun rytmittäminen niin päivä, viikko, kuukausi, kuin kausitasollakin. Huippu-urheilija pitää aina jonkinlaista lepokautta kilpailukauden jälkeen ja lähes kaikki myös lepopäiviä joka viikko. Lisäksi on tärkeää, että huippu-urheilijalla on elämässään jotain muutakin tärkeää, jotta hän pystyy vapaa-ajalla rentoutumaan ja sitä kautta palautumaan urheilussa. Huippu-urheilija ei välttämättä ole liikuntariippuvainen.
Moni alkoholisti valitsee täysraittiuden, sillä yksi pullo voi laukaista juomisen uudelleen. Liikuntariippuvuuden hoitona on käytetty liikuntakieltoa, liikuntaohjelmia ja pitkää terapiaa. Ne ovat varmasti vaikuttaneet siihen, että liikuntariippuvuuteen suhtaudutaan ristiriitaisesti. Oleellista lienee kuitenkin löytää tasapaino liikunnan ilon ja muiden elämän unelmien välillä.
TUTKIMUKSEN TOTEUTUS
Halusin opinnäytetyössäni lähteä selvittämään, miten liikuntariippuvuutta voitaisiin hoitaa ratkaisukeskeisen lyhytterapian avulla. Koin, että liikunta-alan ja valmentamisen ammattilaisena (Liikunnanohjaaja (AMK), Liikuntatieteiden Maisteri, Ammattivalmentaja tutkinto) minulla on erittäin hyvä tausta ymmärtää ja hoitaa liikuntariippuvuutta. Valmennusfilosofiani on kiteytynyt kirjoittamaani ”Kehon kunnioitus urheilussa” -kirjaan, joka tukee liikkumista kehon tuntemusten ja ilon kautta. Lisäksi itselläni on taustaa liikuntariippuvuudesta, jossa pakenin omia tunteita liikunnan avulla.
Halusin tarjota muutamalle liikuntariippuvaiselle henkilölle viiden kerran (1h/krt) lyhytterapeuttisen tapaamisen kanssani. Etsin vapaaehtoisia harjoitusasiakkaita eri sosiaalisen median liikuntaryhmistä. Täältä löydät ilmoitukseni. Ilmoitukseni herätti runsaasti mielenkiintoa ja keskustelua eri näkökulmista tyyliin: ”loistava ja tärkeä aihe”, ”minä olen mielelläni liikuntariippuvainen”. Vapaaehtoisia harjoitusasiakkaita ilmaantui nopeasti, joista valitsin neljä erilaisen taustan omaavaa. Terapiatapaamiset tehtiin suojatun videoyhteyden välityksellä noin viikon välein.
Harjoitusasiakkaissa oli yksi mies ja kolme naista. Ikähaarukka oli 24v-54v. Harjoitusasiakkaiden taustalla oli mm. masennusta, syömishäiriötä, parisuhdeongelmaa, riittämättömyyden tunnetta, kehon kuvan vääristymää sekä puhumattomuutta. Harjoitusasiakkaista yksi oli opiskelija, kaksi oli vakituisessa työsuhteessa ja yksi oli ollut jo pitkään sairauslomalla. Harjoitusasiakkaat asuivat eri puolilla suomea. Kukaan heistä ei ollut aiemmin puhunut liikuntariippuvuudestaan ammattilaisen kanssa. Kolmella heistä oli taustalla pitkä psykoterapia ja yksi oli hakeutumassa pitkäkestoiseen terapiaan. Kaikki heistä halusivat apua liikuntariippuvuuteensa.
Terapiatapaamisissa minulla ei ollut mitään valmista suunnitelmaa tai runkoa, jonka mukaan olisin edennyt. Lähtökohtana oli olla ratkaisukeskeisen terapeutin roolissa ennen kaikkea ihmettelijä ja kyselijänä. Tausta teoriana oli vahvistaa harjoitusasiakkaiden kuulluksi tulemisen, itsensä hyväksymisen, haaveiden, itsemyötätunnon, ja omien arvojen mukaisen elämän kokemisen tunnetta. Toinen tärkeä teoria taustalla oli kehoa kunnioittavan valmennuksen keskeisimmät periaatteiden kuten kehon ja mielen viestien kuuntelun, palauttavan harjoittelun, harjoittelun rytmittämisen ja riittävän levon lisääminen. Käytin lyhytterapiassa ratkaisukeskeisen terapian harjoitteita ja sen lisäksi annoin harjoitusasiakkaille kotitehtäviä, joiden tarkoituksena oli syventää prosessia viemällä puhuttuja asioita käytännön elämään. Harjoitustapaamisten tavoitteena oli käynnistää positiivinen muutos liikuntariippuvuuden hoitamiseksi.
TUTKIMUKSEN TULOKSET
Halusin tarkastella lyhytterapiani toimivuutta myös alku- ja loppukyselyn avulla. Harjoitusasiakkaat arvioivat asteikolla 1-5 hyvinvointiin ja kehollisuuteen liittyviä asioita ensimmäisen tapaamisen aluksi ja viimeisen tapaamisen lopuksi. Asteikossa 1 oli täysin eri mieltä ja 5 oli täysin samaa mieltä. Väittämät alla.
Kyselylomakkeen vastauksista muodostin keskiarvot eri vastaajien kesken. Vertailen tuloksia ryhmätasolla ennen ja jälkeen. Tulokset eivät ole tilastollisesti merkittäviä, koska ryhmän koko oli pieni (n=4). Tuloksista pystyy kuitenkin päättelemään, että jo viiden kerran ratkaisukeskeinen lyhytterapiatapaaminen antaa harjoitusasiakkaille positiivista muutosta liikuntariippuvuuteen vaikuttaviin asioihin. Isoimmat muutokset (muutos 1,5 yksikköä) kyselylomakkeen väittämissä oli kehon antamien viestien kunnioittaminen ja kokemus mahdollisuudesta puhua asioista läheisille ystäville. Vähiten muutosta (muutos 0,25 yksikköä) tapahtui siinä, miten harjoitusasiakkaat kokivat pystyvänsä keskittymään elämässä töihin/opiskeluun.
Kyselylomakkeen tuloksia tarkasteltaessa on huomioitava, että tulokset ovat ennen kaikkea harjoitusasiakkaan omia arvioita. Voi pohtia, kuinka paljon vaikuttaa terapeutin rooli vastaustilanteessa. Toisaalta terapeutin ja asiakkaan vuorovaikutusrooli on tutkimusten mukaan keskeisin tekijä onnistuneessa terapiasuhteessa. Sen vuoksi uskon, että harjoitusasiakkaan vastasivat rehellisesti kysymyksiin. Loppukyselyä tehdessä huomasin harjoitusasiakkaiden kanssa kuitenkin sen, että kyselylomakkeen tapa ei ollut tulosten kannalta paras mahdollinen. Harjoitusasiakas saattoi tulla terapiatapaamisten aikana paremmin tietoiseksi eri asioista, kuin mitä hän alkutilanteessa oli, ja sen vuoksi hän lopussa koki alkutestissä antaneensa liian hyvän arvosanan. Kyselylomakkeen sijaan olisi pitänyt verrata loppukyselyssä asioita lähtötilanteeseen. Näin olisi saatu muutos paremmin näkyviin.
Kyselylomakkeen lisäksi arvioin lyhytterapiaintervention onnistumista terapian aikana esille tulleisiin käyttäytymisen ja toiminnan muutoksiin. Ehkä isoin ja selkein muutos, jota harjoitusasiakkaat raportoivat intervention aikana oli lisääntynyt liikunnasta nauttiminen. Useampi huomasi, kuinka treenit rupesivat sujumaan paremmin, joku taas huomasi, että liikunta rupesi muuttumaan enemmän fiilispohjalta tehtäväksi, jossa esim. luonnon valokuvaus kesken kaiken olikin yhtäkkiä mahdollista. Toinen merkittävä muutos, jota kuulin terapian aikana oli harjoitusasiakkaiden kokemus siitä, kun ahdistus oli vähentynyt ja oma persoonallisuus kasvoi. Oli hienoa huomata, kuinka harjoitusasiakkaat tulivat rohkeammin esille omina itsenään terapioiden aikana puhuessaan heille kipeistäkin asioista.
Yksi harjoitusasiakas antoi minulle kriittistä palautetta tavastani toimia kolmannen tapaamisen aluksi. Hän oli kovasti miettinyt, miksi olin kysynyt tiettyjä asioita. Keskusteltuamme, selitettyäni toimintatapaani ja anteeksi pyydettyäni pääsimme jatkamaan terapiasuhdetta eteenpäin. Tulimme lopulta siihen tulokseen, että oli hänelle todella iso juttu, kun hän uskalsi kyseenalaistaa tapaani toimia terapeutin roolissa, ja uskalsi sen myös minulle ilmaista. Hän huomasi luottavansa minuun poikkeuksellisen paljon, jolloin hän myös uskalsi minua arvostella. Se oli hänelle merkittävä muutos aiempaan.
Viimeisen terapiatapaamisen jälkeen pyysin harjoitusasiakkaita lähettämään sähköpostitse minulle palautetta koko terapiaprosessista. Tällä tavalla halusin antaa heille aikaa sulatella tapahtunutta ja madaltaa kynnystä kriittiselle palautteelle. Yksi asiakkaista antoi minulle kuitenkin suullista palautetta ja hän koki terapiasuhteemme merkittäväksi kokemukseksi, joka antoi paljon ajateltavaa. Toinen asiakas koki, että hänen tilanteensa oli merkittävästi muuttunut lähtötilanteeseen verrattuna ja oli kiitollinen kokemuksesta. Kolmas asiakas oli huomannut selkeitä muutoksia elämässään, mutta samalla se oli hämmentävää. Neljäs asiakas oli päässyt irti liikuntariippuvuudestaan, jossa hän pakeni parisuhdeongelmiaan. Hän alkoi terapiasuhteen aikana haaveilla onnellisesta parisuhteesta.
HARJOITUSASIAKKAIDEN KOKEMUKSIA MUUTOKSESTA VIIMEISESSÄ TERAPIATAPAAMISESSA SEKÄ PALAUTEVIESTEISSÄ:
”Ehkä minua auttoi liikunta-ahdistuksen osalta jo se, kun ensimmäisen kerran otin sinuun yhteyttä ja samalla myönsin siinä itselleni, ettei minulla ollut hyvä olla siinä tilanteessa ja että sille olisi tehtävä jotain”.
” Juttelin eilen äidin kanssa puhelimessa ja hän halusi pyytää anteeksi, ettei omasta mielestään osannut olla tarpeeksi läsnä minulle. Tuntui hyvältä jutella ja kuulla äitiä vähän paljaampana, molemmat lähempänä toisiamme. Tunsin pitkästä aikaa olevan minulle jotain merkitystä sillä, että olen äidin ja isän tyttö”.
”Olen huomannut muutoksena, että kun olen kavereiden kanssa, heitän hauskaa juttua. Lisäksi muutosta on tapahtunut siinä, että kotona on tyttöystävän kanssa kivaa, on mielenkiintoa muita urheilulajeja kohtaan ja töissä olen rennompi”.
”Salilla tuli itku ja lähdin pois. Se oli kauhean herättävä, että mitä helvettiä minä siinä raiskaan itseään, kun on niin poikki. Et mikä järki tässä liikuntatouhussa on ollut”.
”On tullut fiilis, että hän haluaisi jotain muuta elämään, mutta ei vielä näe sitä. Jollain tavalla on ituja löytynyt. On toivon siemeniä löytynyt”.
”Rupeaa olemaan enemmän oma itsensä. Ei tiedä mistä johtuu. On ollut helpompi olla oma itsensä ja rennompi fiilis kotonakin”.
”Hedelmät tästä jaksosta alkavat pikkuhiljaa näkyä, enkä osannut sinulle viimeisessä tapaamisessa sitä vielä oikein avata”.
” Minulla on pitkästä aikaa tunne, että asioilla on aikansa ja paikkansa ja oma oloni on levollinen siinä suhteessa”.
”Tänään taisin juosta koko vuoden vauhdikkaimmat kilometrit ihan vahingossa vaan siksi, että tuntui hyvältä”.
” Ehkä minun ei tarvitsisi hävetä itseäni niin paljon, vaan voisin arvostaa itseäni ihmisenä”.
”Suunta on siis hyvä tällä hetkellä ja nuo muutokset motivoivat jatkamaan samalla tiellä”.
”Töissä olen osannut asettaa selkeämmin rajoja. Lempeän jämäkästi. Samoin kotona”.
”Kaikkinensa tämä prosessi ei ole helppo, mutta ehkä sen ei ole tarkoituskaan olla”.
”Kilpailullisuudesta höllääminen on tuntunut vapauttavalta ja hyvältä”.
”Pidän jatkossa kiinni siitä, että torstaisin on aina lepopäivä treenistä”.
” Puhuminen helpotti oloani ja varmasti pisti minussa liikkeelle jotain”.
”On tullut ihmeajatuksia siitä, että haluaisi leipoa”.
”Nyt on pikkuhiljaa ruvennut asiat kiinnostamaa”
LOPPUSANAT
Olen pyrkinyt tekemään tämän ratkaisukeskeisen lyhytterapiaopintojen lopputyön mahdollisimman hyvin. Tämä työ ei ole tieteellinen tutkimus, mutta uskon, että tämä on silti merkittävä lopputyö. Tämän lopputyön tarkoituksena oli tutkia ratkaisukeskeisen lyhytterapian mahdollisuutta hoitaa liikuntariippuvuutta ja tuoda liikuntariippuvuusilmiötä paremmin ihmisten tietoisuuteen. Olen varma, että tapani yhdistää lyhytterapia ja kehoa kunnioittava valmennusfilosofia ovat oikein hyvä hoitokeino liikuntariippuvuuteen. Taustani liikunta-alan ammattilaisena antaa erittäin hyvät lähtökohdat ymmärtää liikuntaa ja urheilua sen eri muodoissaan. Ratkaisukeskeisyys antaa oikein hyvät lähtökohdat hoitaa haastetta, joka on näin monialainen.
Terapiasuhteen onnistumisen kannalta tärkein yksittäinen tekijä on asiakkaan ja terapeutin välinen vuorovaikutussuhde. Toinen tärkeä asia hoidon kannalta on se, kuinka valmis asiakas on oikeasti puhumaan asioistaan ja valmis muutokseen. Minulla kävi harjoitusasiakkaissa erittäin hyvä tuuri, sillä kaikki asiakkaani olivat valmiita puhumaan mieltä painavista asioistaan, vaikkei se suoranaista ratkaisukeskeisyyttä olekaan. Nämä harjoitusasiakaskokemukset lisäsivät minulle tunnetta siitä, että voi olla erittäin tärkeää päästä puhumaan oman elämänsä kipukohdista, jotka ovat vaikuttamassa siihen, että on liikuntariippuvainen. Terapia-asiakas voi kokea haluavansa muutosta tilanteeseensa, mutta käytännössä hän ei vielä kykene avaamaan asiaa enempää tai ei pysty ottamaan kummoisia askeleita. Silti on mahdollista nähdä, että lyhytterapialla on aikansa ja paikkansa. Asiat jäävät joksikin aikaa vielä asiakkaan mieleen ”muhimaan”, ja muutos käynnistyy pikkuhiljaa.
Ilmiönä liikuntariippuvuutta pitäisi tutkia enemmän. Liikuntariippuvuuden määritelmä on nykyään aivan liian epäselvä ja on vaikeuttamassa aihealueesta puhumista sekä hoitoa. Konkreettisena tämä ongelma näkyy siinä, että harva on myöntämässä omaa liikuntariippuvuuttaan, mutta tutkimusten mukaan se on kuitenkin yllättävän yleistä. British Medical Journalin artikkelin mukaan liikunta-addiktiota esiintyy noin 0,5 %:lla väestöstä ja 2-3 %:lla liikunnan harrastajista ja jopa 30 %:lla triathlonisteista. Riippuvuuden yleisyys vaihtelee tutkimusten mukaan ja eri lajien välillä.
Liikuntariippuvuuden hoitaminen ratkaisukeskeisen lyhytterapian avulla oli minulle erittäin mielenkiintoinen opinnäytetyöprojekti. Haluan jatkaa tämän aihepiirin kanssa työskentelyä yhä enemmän. Aihe on herättänyt liikunnan harrastajissa paljon ajatuksia ja moni on ottanut minuun yhteyttä. Liikunta on yksi tärkeä osa hyvinvointiamme.
Pingback: Ylikuormittuminen ja siitä toipuminen - Liikuntaterapeutti