Isänpäiväsuru
Liput tangossa, yhteistä aikaa perheen kesken. Isänpäivänä moni isä saa ansaitsemansa huomion ja kiitoksen. Hienoa, että isiä muistetaan ja hyvä, että isän roolia osataan arvostaa.
Isänpäivä voi olla monella tapaa myös surun päivä useille miehille. Minullekin se on sitä ollut, sillä kärsin lapsettomuudesta aiemmin. Toivon menettäminen omista lapsista, hiipii pikkuhiljaa syvälle kehoon. Heräsi kysymys, mitä olisin, jos en saisi olla se, mitä haluan olla. Syntyi katkeruutta, joka aiheutti negatiivista toimintaa. Oli vaikea iloita muiden onnesta, kun itse kaipasi sitä samaa niin kovasti. Oli luovuttava ajatuksesta, että lapsi toisi onnea tai onnellista parisuhdetta.
Merkityksettömyyttä koki miesasiakkaani, joka ei ollut kumppaninsa kanssa onnistunut saamaan lasta. Hän oli masentunut ja uupunut. Syytä ja seurausta on vaikea erottaa. Selittäviä tekijöitä on monia. Lapsettomuus on varsin yleistä, mutta samalla niin syvä haava monelle meistä, että siitä on vaikea puhua edes läheisille. On helpottavaa, kun saa jollekin kertoa ääneen suuren surunsa, suuren häpeänsä.
Entä jos on isä, mutta lasta ei enää ole? Tuntuu järjettömän pahalta ajatella, että menettäisi oman lapsensa. Surun kyyneleet hiipivät, jos erehdyn ajattelemaan lasteni äkillistä poismenoa. Valitettavasti sekin on jollekin totta ja suurta surua. Sanotaan, ettei oman lapsen kuolemasta voi koskaan selvitä. Joku silti onnistuu surun kanssa elämään.
Entä jos ei saa olla isä kuten haluaisi? Vanhempien ero voi vaikuttaa erityisesti isän rooliin. Vaikka isä taistelisi lapsestaan, niin silti hän ei välttämättä saa olla isä. Saa joskus nähdä ja olla, mutta ei siinä mittakaavassa kuin toivoisi. Ei siinä roolissa, missä isää kaivattaisiin. Mitä se meissä saa aikaan?
Suurin osa ehtii menettämään isänsä ennen omaa kuolemaa, mutta entä, jos isänsä menettää aivan liian varhain? Entä jos menettää isänsä esimerkiksi päihteille, toisin sanoen, isien omille haavoille? Isä on isä, mutta ei se isä, jota kaipaamme. Ei se ole isän vika, ettei hän pysty olemaan isä. Toisaalta on, sillä isä ei ole ottanut vastuuta omasta elämästään. Tai hänellä ei ole ollut kykyä ottaa vastuuta. Isä ei ole saanut rakkautta ja siksi isä ei ole osannut rakastaa tavalla, jota lapsi tarvitsee. Lapsen vika se ei ainakaan ole.
Kuka tarjoaa sitä isän tuomaa syliä ja turvaa, jota me sisimmässämme kaipaamme. Sitä hyväksyntää. Sitä kalliota, josta ponnistamme maailmaan. Minkä jäljen isättömyys meihin jättää tai kuka tulee isän paikalle isän rooliin? Onneksi olemme selviytyjiä ja voimme saada tyydytettyä niitä samoja tarpeita toisilta ihmisiltä, jotka antavat meille mallia, turvaa ja kannustusta.
Toivottavasti tämä teksti tuo isänpäiväsurua enemmän näkyväksi. Toivottavasti löydämme piilottelun sijaan keinoja tuoda haavojamme näkyviksi ja itseämme kohdatuksi. On etsittävä keino löytää itsensä ilman isää tai isänä olemista.
Olen onnellinen, että saan olla isä. Onnellinen, että vaimoni antaa minun olla isä. Yritysten ja erehdysten kautta kohti parempaa isyyttä. Isänpäiväsuru on kääntynyt isänpäiväiloksi.
Hyvää isänpäivää isille ja lämmin halaus isänpäiväsurua kokeville!
Antti
Isänpäivä tuo minulle tuskaa ja jopa fyysistä kipua. Menetin isäni kun olin 21v. Heti häiden jälkeen. Tuntui kauhealta ensin järjestää omat häät ja sen jälkeen rakkaan isäni hautajaiset. En ollut valmis siihen. Tavattiin sunnuntaina ja keskiviikkona hän lähti pois ikuisuuteen. Äitini oli shokissa, sen takia minun piti hoitaa kaikki asiat. Valitsin isälle arkun ja hautajaistoimiston nainen kysyi multa, minkä valitsin. Mistä minä tiedän? Se ei ole puku eikä hattu. Se oli rankkaa, mutta silloin en itkenyt. Ei ollut kyyneleitä. Nyt itken usein.
Joka vuosi työkaverit kysyvät, miten vietämme isänpäivää. Ei mitenkään. En haluaa juhlia sitä, koska omassa sydämessä on musta aukko. On mennyt 13v., mutta en hyväksynyt isän poissaoloa. Hän on jossain työmatkalla, mutta aina lähellä, edelleenkin auttaa ja suojelee minua.
Kiitos Julia rehellisistä tuntemuksistasi! On mahdotonta tuntea tuskaasi, jota isäsi poismeno on saanut aikaan. Pitkä aika isän poismenosta on kulunut, mutta edelleen se on läsnä sinussa. Oletko kokeillut puhua sitä tuskaa pois? Mitä voisi tulla tilalle, jos saisit tuskan pois? Voimia sinulle!
En tie, mitä sille voi tehdä. Isä on isä ja hänellä on oma paikka sydämessäni. Nyt se on tyhjä ja olen jo tottunut siihen. Kyllä pärjään, aina pärjään.
Uskon, että pärjäät. Olet pärjännyt tähänkin asti!