Kun piti riittävästi vauhtia, ei tarvinnut pysähtyä

Liikuntariippuvuudesta kuntoutumiseen.

Sirpalle liikunta oli tuottanut aina runsaasti nautintoa, kunnes lopulta tajusi sen olevan liikuntariippuvuutta. Edes liikunta-alan työt eivät suojanneet häntä uuvuttamasta itseään treenaamalla, ei vaikka levon merkityksestä hän puhui muillekin. Haavoittuneen minäkuvan paikkaamiseen on tarvittu pitkää terapiaa, joka on lisännyt mm. ymmärrystä siitä, miten vääristynyt suhde liikuntaan kehittyi. Nykyään liikunta on hänelle ennen kaikkea nautintoa, eikä suorittamista.

Kesällä 2011 neljänkymmen ikävuoden palkinnoksi hankittu New Yorkin maratonin osallistumisoikeus oli saanut Sirpan treenaaman juoksua entistä aktiivisemmin. Tavalliseen tapaansa hän päätti mennä mökille juoksemalla ja uida vielä järvessä vähän juoksun päälle. Matkalla uimaan tapahtui pieni tapaturma ja varvas murtui. Maraton unelmaa hän ei suostunut jättämään, vaan juoksemista jatkettiin heti vammautumisen jälkeisenä päivänä. Koska kipu varpaassa vain jatkui, niin Sirpa pikkuhiljaa opetteli kipua välttääkseen juoksemaan eri tavalla. Tästä uudesta tavasta juosta seurasi kuitenkin kantakalvon tulehdus, sillä tulehdus varpaasta oli lähtenyt leviämään uudenlaisen juoksutavan vuoksi. Vaikka kivut olivat välistä valtavat, niin Sirpa jatkoi koko ajan juoksemista. Hän ajatteli, että sillä se lähtee millä on tullutkin. Joskus kun jalka oli niin kipeä, ettei sillä pystynyt edes astumaan, hän meni kuntosalille ylävartaloa treenaamaan.

Sirpa yritti kuntouttaa jalkapohjaa mm. hieronnan, lastan, tulehduskipulääke kuurin, tennispallon, takareisivenytyksen ynnä muun merkeissä. Kivut aiheuttivat pikkuhiljaa sen, ettei hän meinannut enää päästä liikkumaan ja siksi Sirpa opetteli uuden kävelytyylinkin. Uudessa tavassa kävellä Sirpa ei laittanut kipeän jalan kantapäätä lainkaan maahan, ainoastaan varpaat. Silloin erään fysioterapeutin sanat herättivät Sirpaa. Fysioterapeutti totesi, että sinulta menee Sirpa tuolla tavalla lonkka ja akillesjänteetkin ovat jo tosi huonossa kunnossa. Lääkäri puolestaan kannusti jatkossa treenaamista uimahallissa, sillä hänen mukaansa kantapään muoto ei voinut juoksemista kestää. Lääkärin sanat hän otti tosissaan ja ryhtyi sitten uimaan. Ui ja ui, vaikka jokainen potku aiheutti kipua jalassa. Kipu kantapäässä säilyi entisellään. Mihin se olisikaan voinut hävitä, kun Sirpa ei malttanut pysähtyä. Pikkuhiljaa Sirpa rupesi ajattelemaan, ettei tämä ravaaminen tuota mitään, sillä hän ei ollut kehittynytkään urheilussa mihinkään ja lihakset olivat tukossa koko ajan. Sirpa tiesi kyllä, että palautumispäiviä pitäisi olla. Levon ja palautumispäivien merkityksestä hän puhui muille liikunnanohjaajan työssään, mutta ei hän itse sitä uskonut. Tuohon aikaan juoksukoulun vetäminenkin onnistui osittain yksijalkaisena. Reilun kahden vuoden jälkeen varvasmurtumasta Sirpan oli pakko pysähtyä, ainakin hetkeksi.

Sirpa oli suorittaja tyyppi, ja teki aina asiat täysillä tai ei ollenkaan. Kova vauhti oli päällä niin töissä kuin vapaa-ajallakin. Sen vuoksi oli oletettavaa, että hän ajoi itsensä työuupumukseen. Kun tekee töitä intohimolla, niin siihen jää koukkuun ja lopulta väsyy. Eräänlaista uuden elämäntavan opettelua oli tehtävä ja niin hän tekikin, mutta elämä päättikin opettaa vielä kovemmin. Syöpä diagnoosi tammikuussa 2017 oli lopullinen stoppi entiselle elämälle. Silloin oli lopullisesti pakko pysähtyä, kun oli kokonaisvaltaisesti niin heikossa kunnossa. Lihakset hävisivät kehosta lähes kokonaan ja pystyssä ei meinannut pysyä. Syövän ja sen nujertamiseksi tarvitut vaativat syöpähoidot hän kukisti periksiantamattomuuden ja liikuntataustansa avulla.

Syöpähoitojen jälkeen ja toipumisen alettua oli keho rakennettava uudelleen. Sirpa lähti kuntouttamaan itseään hyvin nopeasti ja antoi itselleen vuoden aikaa kuntoutumiselle. Tekevänä hän päätti hakea itselleen kaiken avun, mikä oli mahdollista. Kuntoutuksen vauhti oli kuitenkin liian kova, sillä veriarvot olivat liian matalat hoitojen jälkeen. Kuntoutuksen ohessa hän oli opiskellut luonto- ja eräopaskoulussa, joka oli myös rankkaa fyysisesti. Keväällä 2020 hän joutui taas laittamaan liikunnan seis, koska ferritiini oli niin matalalla.

Liikuntariippuvuuden syyt

Sirpa kokee saaneensa liikunnan mallin äidiltään, joka on ollut aina terveys- sekä kuntoliikkuja. Äiti on liikkunut juosten, pyöräillen, hiihtäen kaikki työmatkansa 15 km suuntaansa. Lisäksi äiti on tehnyt jumppia ja kaikkea muutakin liikuntaa. Maalaiskodissa sisarusten ja naapurin lasten kanssa liikuttiin monipuolisesti erilaisien lajien merkeissä. Sirpa ei ole koskaan kokenut, että hänen olisi ollut pakko lähteä liikkumaan, vaan hänestä on ollut myös aikuisena aina ihana lähteä liikkumaan ja tekemään jotain. Jos joskus ei ole pystynyt liikkumaan ahdistus päässä on kasvanut. Sirpa kokee, että hänen vääristynyt suhteensa liikuntaan on ollut olemassa jo lapsuudessa.

Sirpan isä, menehtyi äkillisesti Sirpan ollessaan 8-vuotias ja sen jälkeen elämä koko perheessä oli enemmän ja vähemmän selviytymistä. Silloin äidin sylille olisi ollut kova tarve, muttei siihen ollut selviytymisen vuoksi kovin mahdollisuuksia. Lapsuus ja äiti opettivat tavan elää elämää niin, että paljon piti organisoida ja tietää asioista. Sirpa kokee riittämättömyyden tunteen ja tyytymättömyyden itseensä olleen elämässään aina vahvana läsnä. Näitä hän on yrittänyt peittää kovalla suorittamisella, jotta tuntisi itsensä paremmaksi. Sirpasta kasvoi kiltti ja miellyttävä persoona, joka oli myös helppo kohde narsistille ja parisuhde väkivallalle. Ihmissuhteissa hänellä on ollut menetyksiä läpi elämän. Hänen rajansa eivät ole olleet selkeät ja siitä on aiheutunut kipeitä suhteita ja hyväksikäyttöjä hänelle itselleen.

Koska Sirpa on hyvin sosiaalinen tyyppi ovat liikuntahetket olleet hänelle hyvin sosiaalisia tapahtumia ja pian ympärille on kerääntynyt eräänlainen harjoitteluporukka. Lisäksi vapaa-ajan liikkumisessa hänellä on jostain syystä korostunut liikkuminen miesten seurassa. Jo teininä Sirpa muistaa pyöräilleensä pitkiäkin lenkkejä aikuisten miesten kanssa. Kun miehet raskaan lenkin jälkeisenä päivänä piti lepoa, niin Sirpa pyyhkäisi saman lenkin seuraavana päivänä itsekseen. Sirpa kokee olevansa persoonana sellainen, että hän innostuu ja hän elää siitä, että saa myös muita innostumaan. Paljon muille liikuntaa ohjatessaan hän on elänyt myös muiden liikunnasta innostumisen kautta.

Sirpa kertoo kuuluneensa siihen porukkaan, joka vaihtoi vaan lajia vammautumisen vuoksi. Jälkikäteen hän on ymmärtänyt, että hänen olisi pitänyt hiljentää, antaa kehon palautua ja korjata itsensä. Ei hän sitä aikaa keholle aiemmin antanut. Pahimmillaan Sirpa on mennyt jalka paketissa kuntosalille treenaamaan ylävartaloa. Nyt hän kertoo ymmärtävänsä, että vaikka jalassa olisi tulehdus, niin se jalka on osa kehon kokonaisuutta.

Sirpa muistaa hetkiä, jolloin läheiset ovat sanoneet hänelle, ettei liika harjoittelu ole hyvästä. Sirpa muistaa tällöin ajatelleensa, että tämähän on vain hiton hauskaa, miksi hän ei voisi vaan treenata. Sirpa ei ymmärtänyt muiden vihjeitä ollenkaan, vaan ne menivät ihan ohi korvien. Ei hän kuullut koska hän oli niin innostunut liikunnasta ja se on tuottanut niin paljon mielihyvää. Nyt hän kokee, että on ollut ihan riippuvainen endorfiinin tuomaan mielihyvään liikunnasta. Liikunnan avulla sai negatiivisia ajatuksia mielestä pois. Sirpa kokee, että hän oli nimenomaan semmoinen räkäposkella liikkuja, jolloin kävely ei ollut mitään. Juoksu oli jotain, kun siinä uupuu, hiki lentää ja tuntui lihaksissa. Liikunta oli jokapäiväistä, sillä lepopäiviä tai lepojaksoja ei ollut. Sirpa kokee, että vaikka liikunta on ollut nautintoa, niin se on ollut myös pakokeinoa. Toinen pakokeino Sirpalla oli alkoholi, jota tuli erityisesti viikonloppuisin otettua viinin nauttimisen merkeissä. Sirpa koki, että elämä antoi jo aiemmin varoitusmerkkejä kehon väsymyksestä, mutta hän ei malttanut pysähtyä levähtämään. Jälkikäteen ajateltuna kyse oli siitä, että olisi pitänyt pysähtyä ja antaa kantaluulle aikaa toipua, kuin myös koko keholle. Olisi pitänyt ymmärtää, ettei omia tunteitaan pääse pakoon. Nyt on helppo ajatella, kuinka hölmön 40-vuotiaan täytyy olla, kun ei tuota asiaa silloin tajunnut.

Paraneminen

Sirpan liikuntariippuvuudesta kuntoutuminen on ollut prosessi, jota on auttanut se, että jo vuosia sitten hän rupesi kiinnostumaan henkisen puolen asioista ja kävi mm. NLP-koulutuksessa. Kantaluun sairastamisen jälkeen oli pakko ruveta myös ajattelemaan asioita toisin. Kantaluun ongelmien vuoksi liikunta muuttui pikkuhiljaa monipuolisemmaksi, joka helpotti vammojen kanssa liikkumista. Itse riippuvuusongelmaa se ei vielä vienyt mihinkään. Viime vuosina Sirpa on opetellut rakentamaan itselleen turvallisia rajoja ihmissuhteissa. Tässä on auttanut muun muassa kolmen vuoden psykoterapia. Psykoterapiassa on paljon puhuttu rajoista ja rajojen vetämisestä, miellyttämisen halusta, hylätyksi tulemisesta, itsensä kuuntelemisesta. Nykyisin teini-ikäinen tytär on hyvä opettaja kysyessään äidiltään, että eikö sinulle mikään riitä. Tyttärensä kasvatuksessa Sirpa joutuu kiinnittämään huomiota siihen, että tytär osaisi ottaa rennosti eikä pyrkisi perfektionismiin, kuten hän on tehnyt.

Sirpa kokee, että elämänvarrella tietynlainen kriittisyys ja sormella osoittaminen on vähentynyt. Jokainenhan meistä yrittää aina tehdä sen hetkisen parhaansa. Sirpa kokee oppineensa toipumisensa aikana paljon. Hän kokee oppineensa puhumaan, eikä enää pelkää niin paljon muiden ajatuksia. Enää ei ole halua mennä kiltteyden ja miellyttämisen taakse. Haaveena on olla oma itsensä ja riittää sellaisena kuin on.

Tällä hetkellä Sirpa ei koe, että hän liikkuisi enää samalla tavalla kuin aiemmin, sillä oma ajatusmaailma on muuttunut oleellisesti. Aiemmin, kun hän juoksi Saimaan rantoja pitkin, niin hän vain suoritti harjoitusta, mutta nykyisin hän näkee siellä eri asioita ja pystyy pysähtymään, ihmettelemään, maistelemaan vadelmia ja ottamaan valokuvia. Aiemmin hän ei nähnyt lenkin varrelta mitään. Myöhemmin hän on ymmärtänyt, miten hienoista elämyksistä on jäänyt paitsi. Sirpa ei halua enää lenkkeillä entisellä tavallaan. Nykyisin Sirpa on huomannut, että liikunnassa on paljon enemmän makuja ja kokee saavansa siitä paljon enemmän. Matka on nykyisin hyvin erilainen. Sirpa haluaa päästä tukevaisuudessa liikkumaan enemmän kuin nyt, mutta aikoo jatkaa tätä uutta tapaa liikkua. Sirpa kuitenkin tietää, että hänen pitää varjella itseään, koska tietää nyt olevana riippuvuuteen taipuvainen.