Perinteistä kestävyysharjoittelua
Jooseppi on uskonut kovaan harjoitteluun. Hän muistaa joskus miettineensä, voiko harjoittelu olla liian kuormittavaa, mutta on tullut aina siihen tulokseen, että eihän aikuinen urheilija voi 14 tunnin harjoitusviikolla olla harjoitellut liikaa. Toisaalta hän tunsi olevansa ylirasittunut, muttei osannut painaa jarrua. Joskus hän ajatteli ottaa vähän kevyemmin, mutta ei se näkynyt sitten itse harjoittelussa juuri lainkaan. Ei elimistö palautunut. Sitä oli koko ajan pienessä kuormitustilassa, mikä näkyi myös omassa itseluottamuksessa. Ennen suunnistusvetoja piti tehdä pieniä ristinmerkkejä toivoen, että pysyy kavereiden perässä. Ilo harjoittelusta tuli jälkikäteen, kun luuli olevansa kova jätkä harjoittelemalla paljon. Joosepilta puuttui itseluottamus tehdä vain hänelle itselleen sopivia treenejä eikä antaa muiden harjoittelun vaikuttaa omaan tekemiseen.
Olli-Markus ”Oma” Taivainen on yksittäisenä henkilönä ollut ehkä tärkein syy Joosepin kehittymiseen suunnistajana. Oma toi Joosepin harjoitteluun perusharjoittelun tiedon päälle suunnistuksen lajispesifiset vaatimukset huipputasolla. Oman valmennuksessa Jooseppi teki isoja hyppäyksiä siinä, miten voi metsässä juosta kovaa. Jukolan viestin jälkeen 2018 he kuitenkin pohtivat yhdessä, mitä harjoittelussa pitää tehdä. Oma ehdotti, että Jooseppi lähtisi Göteborgiin tai Tukholmaan vaihtoon. Yhden pitkän lenkin verran Jooseppi ideaa mietti, minkä jälkeen hän tiesi, että vaihtaa maata ja seuraa.
Urheilemaan ja opiskelemaan Ruotsiin
Muutto Ruotsiin ja Göteborgiin oli eräänlainen sokki. Uudessa ympäristössä, uusien ihmisten keskellä ja vieraalla kielellä -piti opetella elämä uusiksi. Se aiheutti kovaa itsereflektiota, että mitä sitä haluaakaan. Piti pohtia, kenen kanssa on tekemisissä, missä kaupassa käy ja miten arjen hoitaa. Toisaalta uusi ympäristö antoi mahdollisuuden muutokselle ihmisenä. Ei kukaan olisi etukäteen osannut arvata, mihin muutto Göteborgiin johtaa. Muuttaessaan Joosepilla itsellään oli jo aavistus, että hän haluaa aloittaa puhtaalta pöydältä ja haluaa luoda nahkansa uudelleen, ei pelkästään urheilijana vaan myös ihmisenä. Hän koki olleensa urheilussa ja muutenkin elämässä tietyn roolinsa vanki, mutta muutto mahdollisti sen, ettei hänellä ollut enää roolinsa kahleita mukana. Uuden nahkan luominen ei onnistunut heti kerralla.
Ruotsalainen valmennuskulttuuri
Göteborgissa oli ennen koronaa viikoittain lähes joka päivä erilaisia yhteisharjoituksia, lamppulenkkiä, intervalleja, pitkää lenkkiä, viestitreeni ja niin edelleen. Kaikki yhdessä tehdyt harjoitukset olivat tosi mukavia tapahtumia, ja niissä Jooseppi halusi olla kaikissa mukana. Näiden yhteislenkkien vuoksi harjoittelu muuttui mössöksi: melkein joka päivä harjoittelussa oli jotain kuormittavaa. Ruotsalaisten mielestä Jooseppi harjoitteli myös tosi paljon. Se rupesi herättämään Joosepissa pohdintaa siitä, mitä tarkoittaa paljon harjoitteleminen. Aiemmin hän ei osannut ajatella, että 600 tuntia vuositasolla voisi olla paljon. Paljon olisi, jos harjoittelisi 800–1 000 tuntia vuodessa.
Olli-Markuksen rooli Joosepin valmennuksessa jäi pikkuhiljaa taka-alalle, koska seurakeskeisyyden vuoksi henkilökohtaisella valmennuksella oli pienempi rooli Ruotsissa. Siinä oli iso ero Suomeen verrattuna. Suomessa kaveriporukan yhteisharjoituksiakin on vaikea saada organisoiduksi, koska jokaisella on omat valmentajat ja omat treeniohjelmat. Ruotsissa jokainen yksittäinen suunnistaja on valmiimpi luopumaan omista jutuistaan, koska siellä harjoitellaan ryhmälle ja seuralle. Sosiaalisuus ja yhdessä tekeminen on Ruotsissa paljon tärkeämmässä roolissa kuin Suomessa. Yhdessä harjoitellaan enemmän seuran ehdoilla. Urheilijan ei tarvitse itse miettiä harjoituksia etukäteen: kunhan raahaa itsensä treenipaikalle oikeaan aikaan, porukka vie läpi treenin.
Joosepin mielestä on vaikea verrata ruotsalaisten ja suomalaisten harjoittelun eroja. Ruotsissa on enemmän erilaisia valmennuslinjauksia ja suhtautuminen urheiluun on vapaampaa. Ruotsissa jopa suurin osa maajoukkuetason suunnistajista tekee osa-aikatöitä tai opiskelee täydellä teholla. Suomessa ajatellaan, että jopa kansallisen tason urheilijan on uhrattava arki urheilulle eikä tehdä mitään muuta sen rinnalla. Ruotsissa urheilu ei ole elämän tärkein asia. Suomessa jos joku erehtyy ehdottamaan jotain muuta urheilun ulkopuolista tekemistä, niin vastauksena on, ettei pysty, koska huomenna on tärkeä treeni ja pitää nukkua. Ruotsissa urheilijoilla tuntuu olevan paremmin balanssissa muu elämä. Ehkä Ruotsissa kuunnellaan enemmän kehoa ja fiilistä. Suomessa vastaavasti kiroillaan perkelettä ja tehdään lenkit väkisin väsymyksestä huolimatta. On vaikea sanoa, mikä on syy ja seuraus, mutta tällä hetkellä ruotsalainen huippusuunnistus on selkeästi paremmalla tasolla kuin suomalainen. Ruotsissa taso on myös selkeästi laajempi kuin Suomessa. Joosepin mielestä olisi kuitenkin väärin sanoa, että ruotsalaiset olisivat kuntotasoltaan parempia kuin suomalaiset, vaan ruotsalaiset ovat pikkaisen parempia monella eri osa-alueella.
Uusi alku urheilijana
Suunnistuskausi 2020 oli jälleen ollut Joosepille tosi vaikea. Urheilu oli ollut tervanjuontia jo pitkään, eikä raudanpuutoksen löytyminen sitä yhtään helpottanut. Syksy 2020 tuntui erityisen synkältä. Jooseppi pohti kovasti, haluaako enää urheilla, ja jos haluaa, niin mitä harjoittelulle pitää tehdä. Lopulta hän tajusi, että on oikeasti aikuinen ihminen ja voi tehdä elämässään mitä haluaa. Voi laittaa lenkkarit kaappiin tai ruveta harjoittelemaan sillä tavalla kuin se on parasta hänelle itselleen. Ihan sama, onko joku hänen harjoittelustansa eri mieltä. Syksyllä 2020 itsepohdiskelujen jälkeen syntyi halu jatkaa urheilua. Jooseppi oli valmis myöntämään itselleen, että voi harjoittelussakin tehdä vain sitä, mikä sopii hänelle itselleen. Hän päätti jättää muiden harjoitteluun vertaamisen pois. Korona antoi tähän hyvän mahdollisuuden. Ehkä itse harjoitteluakin isompi muutos tapahtui hänen omassa ajattelussaan. Jooseppi on ruvennut keskittymään enemmän siihen, mitä hänellä on elämässään, eikä siihen, mitä ei ole.
Harjoittelun muutos oli lopulta tietoinen valinta. Käytännössä harjoittelun muutos on näkynyt ennen kaikkea harjoittelumäärissä. Jooseppi on harjoitellut tällä harjoituskaudella lokakuusta maaliskuun loppuun mennessä noin 70 tuntia vähemmän kuin viime kauden vastaavalla harjoitusjaksolla. Suurin osa harjoittelumäärän vähenemisestä on lähtenyt pk1-harjoittelusta ja pieni osa vk2-harjoittelusta. Hän päätti keskittyä harjoittelussaan tiettyihin pääharjoituksiin joka viikko, ja ne hän haluaa tehdä hyvällä fiiliksellä, pirteällä kropalla ja tuoreilla jaloilla. Harjoittelun muutoksen seurauksena Joosepin kunto on nyt perusharjoittelun pohjalta kovempi kuin koskaan. Joosepilla on joka viikko pääharjoituksena kaksi tehoharjoitusta ja yksi pitkä harjoitus. Loput treeneistä on kevyitä ja palauttavia harjoituksia. Harjoittelun viikkorytmitystä ei ole käytössä. Kokonaiskuormitus on lähes koko ajan hallussa.
Harjoittelu tällä hetkellä
Jooseppi kokee harjoittelevansa nyt hyvin konservatiivisesti, sillä kovat harjoitukset voisivat olla vähän kovempia, pitkä harjoitus voisi olla pidempi ja määrää voisi tulla enemmän, mutta hän ei niin halua tehdä. Jooseppi on ruvennut arvostamaan viikoittaisia pääharjoituksia enemmän kuin tuntien ja kilometrien keräilyä. Taustalla on pohdinta siitä, mikä on oikeasti kilpailuvauhdin kehittymisen takana. Aiemmin sitä teki vähän kaikkea ja vähän liikaa, jolloin mistään ei tullut oikein mitään.
Jooseppi on huomannut, että harjoittelumuutoksen jälkeen negatiivisia kommentteja kehosta tai mielestä on nykyään tosi vähän. Jos kehossa on hyvä tuntemus, mutta mielen tasolla on semmoinen huonompi fiilis, niin hän ei enää pakota kehoa tiettyyn harjoitukseen. Aiemmin olisi ruoskinut itseään luonteen heikkoudesta, kun ei kiinnosta, ja ajatteli, että kyllähän se nyt juostaan suunnitellusti treeni läpi. Nykyään ottaa mielen viestit merkkeinä, joita myös kuunnellaan.
Nykyään on paljon helpompi olla tyytyväinen omaan harjoitteluun ja tuloksiin. Muiden tuloksilla ei ole enää mitään merkitystä. Jooseppi on ymmärtänyt, että elämässä ja urheilussa on aina joku, joka tekee asioita paremmin, eikä negatiivinen ajattelu johda omassa toiminnassa mihinkään. Harjoittelu ja tekeminen eri muodoissaan on aika helppoa. Hän on löytänyt toisenlaisen tekemisen ja ilon harjoitteluun. Pitkät lenkit himottavat jo etukäteen. Harjoittelu on mukavaa. On jotenkin paradoksaalista, että kun rupesi harjoittelemaan vähemmän ja urheilu jäi arjessa pienempään osaan, koska opiskeluun panostaminen lisääntyi, niin sitä kautta löytyi kuitenkin tietty balanssi elämään ja urheilusta tulikin lopulta mukavampi ja tärkeämpi juttu kuin se oli ollut aiemmin. Kun rajoitti urheilua, niin siitä sitten lopulta saikin enemmän.
Muutoksen seuraukset
Harjoittelun muuttaminen ole ollut helppoa. Koko ajan täytyy tehdä itseluottamuksen kanssa töitä ja hyväksyä, jos joku harjoitteleekin enemmän. Täytyy kamppailla sen kanssa, ettei vertaa omaa harjoitteluaan muiden harjoitteluun. Välillä entinen epävarmuus omasta tekemisestä iskee. Jouluna 2020 Jooseppi koki tehneensä kahteen päivään hyvän pitkän lenkin ja hyvän vetotreenin, mutta kun vertasi harjoitusten jälkeen vauhteja ja matkaa pariin tuttuun suunnistajaan, tuli tunne, että omat harjoitukset olivatkin ihan paskat. Silloin tajusi, että oli omiin harjoituksiin tyytyväinen, kunnes näki, mitä muut olivat tehneet. Eiväthän muiden tekemiset vaikuta millään tavalla omaan harjoitusvasteeseen, mutta silti sitä vertaa toisten harjoittelua omaan tekemiseen.
Jooseppi oli talvella ajatellut tavoitteekseen juosta keväällä 5 kilometriä alle viidentoista minuutin. Maaliskuun puolessavälissä hän oli haastattelua edeltävällä viikolla juossut 7,8 kilometrin testijuoksun viimeiset 5 kilometriä aikaan 15 min 10 s. Huhtikuun alussa Jooseppi juoksi 3 000 metrin testijuoksun aikaan 8 min 36 s., ja huhtikuun puolessavälissä hän juoksi Göteborgissa 5 kilometriä aikaan 14 min 48 s. Ensimmäistä kertaa elämässä hänestä tuntuu realistiselta juosta pikkupojan unelma 10 kilometriä 30 minuuttiin. Se olisi hänelle kova suoritus ja tulos, joka jäisi historiankirjoihin. Olisi tosi hieno juttu, jos sen pikkupojan unelman saisi tulevana syksynä rikki.
Jooseppi on huomannut, ettei harjoituspäiväkirjan numeroilla ja merkinnöillä ole tuloksenteon kannalta lopulta mitään merkitystä. Harjoittelun muuttamisen ja tulosten kehittymisen taustalla on ollut ennen kaikkea kasvu ihmisenä. Aikaisemmin sitä vain jotenkin surffaili elämää ja urheilua eteenpäin, mutta nykyään on pohtinut syvällisesti kysymyksiä, kuka oikeasti onkaan ja mitä oikeasti haluaakaan. Sitä kautta urheilukin lähti aukeamaan paremmin. Jooseppi ei osaa sanoa, onko harjoittelun muuttaminen auttanut kasvamaan häntä ihmisenä vai onko ihmisenä kasvu muuttanut hänen harjoitteluaan. Todennäköisesti molemmin päin, koska uuden alun edellytys oli se, että ensin meni riittävän perseelleen. Toisaalta kun homma rupesi toimimaan, niin se ruokki asioiden työstämistä lisää.
Kiitos Jooseppi mahtavasta tarinasta!
