Tuulille hiihtosuunnistuksen viestistä EM-Pronssia!!

Tuuli Suutari.

Tuuli Suutari päätti hiihtosuunnistuksen EM-kilpailut Venäjän Hanti-Mansijskissa upeasti ottamalla viestissä EM-Pronssia! Ensimmäisissä aikuisten arvokisoissa hiihtosuunnistaneen Tuulin suoritus avausosuudessa oli puhdas. Tuuli joutui hiihtosuunnistukseen liittyvissä hajonnoissa heti alkuun osuudellaan pitkälle hajonnalla, mutta suoritti koko oman osuutensa omaa suoritusta ja toi Suomen joukkueen hyvissä asetelmissa seuraavalla osuudella viestiä jatkaneelle Marjut Turuselle. Suomen ankkurina viestissä oli Salla Koskela.

Hiihtosuunnistus on yhdistelmä kovaa fyysistä ja henkistä suorituskykyä. Kun vauhti kapeilla latu-urilla on kova, syke ja maitohapot korkealla, sekä kanssakilpailijat haastavat ympärillä, niin silloin on keskityttävä omaan tekemiseen. Tuuli teki omi hyviä suorituksiaan koko kisaviikon, vaikkei haastavan uraverkoston vuoksi päässyt vahvinta osa-aluettaan hiihtovauhtiaan täysillä käyttämäänkään.

Kuva: SSL / Timo Mikkola

Henkilökohtaisilla matkoilla Tuuli oli sprintissä 20:s, keskimatkalla 14:s ja pitkällä matkalla yhden isomman virheen johdosta 23:s. Näihin kisasuorituksiin voi olla ensikertalaisen tyytyväinen. Kun huomioidaan koko kauden suoritukset ja SM-kisat, niin voi todeta, että selkeä tasonnosto edellisvuoteen on otettu. Tästä on hyvä jatkaa kohti uusia haasteita!